Onks toi tarkastaja?
Olihan se. Kovasti yritettiin selittaa suomeksi, ettei zmmarreta mistaan mitaan, mutta ei se auttanut. Onneksi tarkastusmaksu Prahan metrossa on hikiset 700 kruunua, eli 28 euroa per naama. Wienissa se olisi ollut 80 euroa. Ollaan silti saastetty, koska ollaan ajeltu pummilla koko matkan ajan: Krakowassa, Wienissa, Bratislavassa ja nyt Prahassa. Tasta lahtien taytyy vain katsella edes vahan ymparilleen ennen kuin tarkastaja on taas kahden metrin paassa metron ollessa pysakilla ovet auki. Vittu me ollaan tyhmia. Tarkastajan bongattuamme piti viela jaada varmistamaan, etta se todella oli tarkastaja.
Prahassa on paljon pienia kivoja kauppoja, joihin voi kantaa loputkin rahansa, jos ei halua antaa niita tarkastajalle. Kaupunki on kaunis, mutta taytyyko sataa koko ajan? Onneksi aina voi menna johonkin oluthuoneeseen kuivattelemaan bissen aarelle, joka maksaa halvimmillaan alle euron, 0,5 litraa siis. Ollaan leikitty kaksi paivaa porvareita ja syoty ravintoloissa. Huomenna ei. Vitun tarkastaja vei meidan ruokarahat. Tosin ravintola-annos maksaa 6-10 euroa, eli ei vssiin syoda ravintolassa moneen paivaan.
Meidan hosti on vahan hassu. Ihan jees, mutta outo. Samoin sen yksi kamppis, jolla on Barbie-tyttoystava. Kahta muuta kamppista ei olla viela nahty, mutta toinen on kuulemma ehka homo ja toinen on ripustanut keittioon piirroksen itsestaan runkkaamassa. Odotamme mielenkiinnolla kohtaamista. Kamppa on kunnon opiskelijaluukku: keittion poydan virkaa toimittaa rikkinainen poytafutis, sen alla on homeinen leipa ja tyhjia viinipulloja, vessassa valvontakamera (ei tosin toimiva) ja kylpparin seinalla first aid -pakkaus, eli pullo liukuvoidetta. Yritetaan kohta menna kadun toisella puolella olevaan baariin pelaamaan bilista, mutta voi olla ettei onnistuta, silla Sohvi haisee niin pahalta, ettei voi elaa itsensa kanssa. Sini haisee vain vienosti talla kertaa. Joo.
PS. Tassa kaupungissa on oudonnakoisia ihmisia. Ne on kaikki jotenkin kulmikkaita.
PPS. Nyt Barbie saa kyytia Kenilta.
About this entry
You’re currently reading “Onks toi tarkastaja?,” an entry on Ryöstö&Raiskaus
- Julkaistu
- 22.06.2009 / 22.14
- Kategoria:
- Praha
- Avainsanat:
2 kommenttia
Jump to comment form | kommentin rss-syöte [?]