Full speed ahead!
Viimeinen ilta Berliinissä sujui rattoisasti Scrubsin seurassa. Maxin kämppis Kai yllätti kaikki ilmestymällä paikalle päivää ennen kuin olin sanonut tulevansa. Tykkäsi varmaan, kun löysi huoneestaan seitsemän henkilöä – paikalla oli myös neljä belgialaista tyttöä couch surfingista. Baariin asti jaksoimme raahautua vain me ja Max, meininki oli suhteellisen väsynyttä. Ei taaskaan saatu darraa aikaiseksi.
Seuraavana päivänä alkoi kotimatka kello 13.16 paikallista aikaa. Istuimme neljässä eri junassa aamuseiskaan asti. Sinin lemppari oli juna, joka parkkeerattiin lautan autokannelle Saksasta Tanskaan mentäessä. Tsekattiin myös Roskilde-festarit, ihan hyvä meininki. Jumalattomasti jengiä! Sitten käytiin piknikillä Köpiksen keskustassa, eväinä oli viiniä ja oliiveja. Yöjuna Malmösta Tukholmaan oli mielenkiintoinen kokemus. Ei ollut varaa makuupaikkoihin, mutta onneksi istumavaunu oli hyvin mukava (huom. ironia). Sohvilla oli onnea, koska sai vallattua kaksi penkkiä. Niille käpertyminen ei tosin ollut järin mukavaa, sillä penkkien välissä oli puinen koroke. Hyvin nukutti silti! Sini ei nukkunut niin hyvin <- sai vain yhden penkin. Kreikkalainen Stefanos kyllä yritti varastaa Sohvin toisen penkin, mutta Sohvi ystävällisesti ohjasti miehen vaihtamaan paikkaa.
Toisin kuin alkureissun “pikajunat”, tämä yöjuna todella kulki full speed ahead, ja olimme Tukholmassa vartin etuajassa. Meillä oli siis lähes tunti aikaa ennen kuin lautta Turkuun lähti. Junasta bongasimme suomalaisen pariskunnan, joka oli myös menossa satamaan. Otimme yhteisen taksin -> 3,5 euroa per naama.
Lautalla Sini tunsi itsensä rikkaaksi (tai ehkä lähinnä nälkäiseksi) ja tarjosi Sohvillekin buffet-aamiaisen. Sohvi on juoksemassa ulos rahoista ja otti kaiken ilon irti, teki eväsleipiäkin. Lautalla Sohvin suurin huvi oli ottaa kuvia käytävällä makuupussissa nukkuvasta Sinistä, joka piti kiinni kengistään sen sijaan että olisi huolehtinut arvotavaroista. Eli oli tylsää. Kanssamatkustajat nauroivat meidän spugeleirille huolella, tai vaihtoehtoisesti katsoivat säälien. Spugeleiri vain paheni iltaa kohden, sillä ostimme lavan tuplapukkia. Hyvä päätös reissulle. Ehkä sitten huomenna se krapula…
About this entry
You’re currently reading “Full speed ahead!,” an entry on Ryöstö&Raiskaus
- Julkaistu
- 02.07.2009 / 16.53
- Kategoria:
- Uncategorized
- Avainsanat:
Ei vielä kommentteja
Jump to comment form | kommentin rss-syöte [?]